Rakkaudesta

Lupasin pyhästi eräänä viininhuuruisena iltana velipojalleni, etten enää solvaisi tyrkky-julkkiksia ja pilkkaisi kylmästi heidän massiivisia saavutuksiaan.

Sen sijaan.. kirjoitankin tällä kertaa tarpeesta, joka meillä jokaisella on. Ainakin alitajuisesti.

Rakkautta on monenlaista, toverillista, intohimoista, kunnioittavaa, perhesidonnaista ja velvoittavaa. Oikeastaan on hellyyttävää katsoa ihmisiä käsikkäin ja aidon onnellisina toistensa seurassa. Lisäksi omaa elämääni peilaten, on mielettömän hienoa tuntea vanhempana lapsensa pyyteetön kunnioitus ja rakkaus ja se, kuinka itse tuntee kokonaisvaltaista tarvetta suojella ja kasvattaa omaa lastaan rakkaudellaan ja elämänkokemuksellaan. Lopuksi laittaa kätensä kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa, että se loputon komentelu, motkottaminen, uhkailu, lahjonta ja kiristys tosiaan kannatti.

Jokainen normaali-ihminen on kykenevä rakastamaan ja tuntemaan voimakasta kiintymystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olipa kyseessä ihan tavanomainen ystävyyssuhde, pariutuminen tai harrastus.
Ennen ihminen rakasti asioita sellaisina kuin ne olivat, elämä otettiin vastaan sellaisena kuin se tuli ilman sen kummempia kriisejä ja pohdiskeluita. Ei ollut skandaaleita eikä myöskään joutavan pinnallista ja vastenmielistä materian palvontaa, johon nykyihminen (itsenikin mukaan lukien) syyllistyy. Satuhäätkin olivat oikeasti satuhäitä, huolimatta siitä että pöydässä ei ollut kuin kahvia, karjalanpaistia ja pullaa (ja nurkan takana piilopullo miesväkeä varten) sotilaslentokoneiden jyrätessä taivaalla.
Ihmiselle riitti vain se toinen ihminen ja oma perhe. Morsiamen kimppu saattoi olla kedolta kerättyjä horsmia ja ohdakkeita. Kaasot ei kaakattaneet ympärillä ja morsiusmekkokin saattoi olla vanhoista verhoista kyhätty. Kaikesta huolimatta, avioliitto kesti hamaan hautaan saakka. Vaikkei oltukaan aina niin sielunsisaria tai -veljiä. Ulkoiset seikat olivat mitä olivat, ilman silikoneja, botoxia, muskeleita ja koreita vaatteita. Ihmiset vanhenivat aidosti ja arvokkaasti.
Onnettomat rakkaustarinat olivat aidosti traagisia, eikä niillä ollut mitään tekemistä parisuhteen seksiongelmien, ylihintaisten kivitalojen ja muun joutavan paskan kanssa.

Nykyään sen sijaan kaikessa mennään äärimmäisyyksiin. Vaikka itse olisi pelkkä ylimielinen ja persejalkainen umpijuntti, tulisi puolison sitten olla suoraan katalogista repäisty ihmiskuori. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun sivussa olen todistanut, kun joku ujon, mutta ystävällismielisen oloinen mies on lähestynyt jotakuta naista ravintolassa ja tämä suomitankero onkin haistatellut ja lopuksi nauranut paskaiset naurut naistenvessassa. Onhan se toki niin, että jos kyseessä ei ole joku supersexy hunkki, niin sitten voi unohtaa koko jutun.. huolimatta siitä että tämä suomitankero on itse ties millainen Tuonelan Tuutikki. Onko ihme, että naiset hankitaan postimyynnin kautta Venäjältä ja Aasiasta? Lopuksi sitten nämä pelimiehet, jotka ovat vallan joutava oma lukunsa. Urpoja, sivistymättömiä apinoita, jotka tuskin ovat seiskalehteä kummempaa hengenravintoa elämässään lukeneet.
Häätkin ovat nykyisin varsinainen varustelukilpailu, kenellä kalleimmat ja erikoisemmat, se voittaa. Plussaa, jos sitten pääsee telkkariin esittelemään sitä omaa meriittiään, sitä aitoa, supisuomalaista perusjunttiutta euronkuvilla koristettuna.
Tyypillisen nykyihmisen mittapuulla onnelliseksi ja rakastetuksi tuleminen vaatii vain pinnallisia asioita, on pakko olla tietynlainen ulkokuori, tietynlainen koti, auto, harrastukset ja perheessä se standardi 2,5 kakaraa, talo, koira ja farmariauto.
Joku, joka päättää elää toisella tavalla, putoaa automaattisesti rakkausbisneksestä ulkopuolelle. Se on epänormaalia, sellainenhan on luuseri. Lapseton pariskunta on kummajainen, yksin viihtyvä sinkkunainen on friikki, sinkkumies todennäköisesti köyhä, sika ja pienimunainen sellainen.
Ihmisistä on tullut vaihtotavaraa, osa materiaa, jolla ei ole mitään merkitystä. Meillä on jopa pettäjäsivustot, joissa sitten voi tumpelot ukkomiehet ja kyllästyneet kotirouvat hakea vähän säpinää arkeen menettämättä sitä vitun kivitaloa ja farmariautoaan.
Aidot ja oikeasti onnellisiksi tekevät asiat ovat kadonneet johonkin suohon, missä jyrää kilpailu, välinpitämättömyys ja kylmyys.
Sitten me ihmettelemme, miksi täällä lahdataan ihmisiä ja elämme pahoinvointikansoina hyvinvointivaltioissa. Kunnioitus ja aito rakkaus on katoava luonnonvara, siinä ei auta öljy, raha tai materia.

Toisin sanoen, mielestäni tilannetta ei paljoa pelasteta pinkeällä keholla, paksulla lompakolla, pesismailankokoisella miesvarustuksella, megahinkeillä, turbohuulilla, komeilla kämpillä ja autoilla.
Niin kauan, kun ihmisten päässä humisee pelkkä arktinen, kylmä tuuli.

La dolce vita

Minulle on kertakaikkisen hankalaa sulattaa tämänhetkistä elämäntilannetta, mikäli töitäni ei lasketa.
Ihmissuhteet ovat jotenkin hankalia, tuntuu että kaikenlaista projektia on päällekäin, muttei mitään saa aikaiseksi ja treenaaminenkin on tahmeaa.
Olen alkanut havaitsemaan ensimmäisiä juonteita ja ryppyjä kasvoissani, kerään nestettä milloin mistäkin syystä silmäpusseiksi, turvonneiksi sormiksi ja etenkin perse leviää samaan tahtiin kuin ebola Kongossa, vaikken mitään söisi tai joisi.
Hyvää vauhtia olen myös perusluonteeltani muuttumassa kärttyisäksi ja ikäväksi akaksi. Voiko olla mahdollista, että vaihdevuodet tulee jo kolmekymppisenä?
Siltä tämä nimittäin alkaa tuntumaan.. Kaikki v*tuttaa. Maailma on julma, kukaan ei ole turvassa kun iso koneisto jyrää tai jotkut yhteiskunnan riepottelemat kaistapää lahtaavat porukkaa minkä ehtivät. Edes pienet lapset eivät ole turvassa, kuten tänään luin erään ilmeisen heikkolahjaisen ja huonohampaisen amatöörimuusikon tapauksesta. Tässsä tapauksessa koneisto jyräsi myös pienen tytön, joka pelkäsi asua isän kanssa paskaisessa yksiössä, pelkäsi syystäkin..
Kannattipa ostaa dösämatkalle iltalehti, sai semmoisen sopivan herkän ja melankolisen mielen aikaiseksi. Joskus vaan kyllästyttää paikallislehden tekstaripalstan aiheuttama myötähäpeä, silloin vaihtelu on tarpeen.
Telkkarista tulee BB:tä, Salkkareita ja valmiiksi naurettuja paskoja sitcomeja.. tai sitten joku sirkuspelle kansanedustajan tai ministerin liibalaabaa. (Terveiset Räsäsen Pärrelle.. ole luojan tähden jo hiljaa!)
Lisäksi olen havainnut itsessäni porvaristisen kerrostalokyylän piirteitä. Motkotan mielessäni, kun rapussa haisee hiki/tupakka/paska. Kyttään pihaan saapuvia autoja, mietin kokoajan mitä ne täällä pyörii.. kukas toi on ja kenenkä vieras.
Pahinta tässä on se että tuntee myötähäpeää itseään kohtaan.. miten siihen pitäisi suhtautua?
Niin, ja annas olla jos joku hehkuttaa onneaan ja on tyytyväinen elämäänsä. Ensimmäinen ajatus: "no ei se loputtomiin aina jatku/eräillä sitä vaan on aikaa tai rahaa..". Siis mitä?! En minä ole tällainen! Olen oikeasti ystävällinen, osaan iloita/olla surullinen muiden puolesta ja tiedän että voin piristää kauhealla mustalla huumorilla kenen tahansa päivää!

Mitä ihmettä tapahtuu pääni sisällä? Jotenkin sieluni silmin näen itseni parinkymmenen vuoden päästä rupsahtaneena ja tympeänä kurppana, joka ikäänkuin on luovuttanut ihan kaikessa.

Olenko siis muuttumassa osaksi tätä maailmaa, mistä olen aina halunnut olla ulkopuolella juuri sen tolkuttoman kylmyyden, ihmisten laskelmoivaisuuden, loputtoman kateuden ja pohjattoman ilkeyden takia? Kuten olen todennut, ei ole kunnioitusta eikä lähimmäisenrakkautta, kaikki aidot asiat on pitänyt esineellistää ja vakuumipakata.. niille on laskettu hintakin valmiiksi. Kaikki on ihan liian valmista ja hiottua. (kuvainnollisesti)

Miten alkaakin tuntua siltä että olen liian erilainen.. naisena aivan täysi friikki.

Sanokaa nyt ettei tämä tapahdu minulle, että se on nyt joku ohimenevä vaihe? Eikös olisi muodikasta olla jossain kriisissä?

Anyways. Positiivisiin asioihin.. Työmaailmassa sattuu kaikkea mielenkiintoista, ala jossa työskentelen on niin monipuolinen ja erilainen, että se ainakin saa mielen kääntymään edes jokseenkin positiiviseen suuntaan.
Bloggaajana olen onnistunut hankkimaan lukijoita, ilmoittauduin kirjoituskurssille ja mielessä on se oma kirja/pakinakokoelma.
Poikakin tuo iloa omalla hulvattomalla ajatuksenjuoksulla ja ennenkaikkea, on terve. Eli ei huonoa, ellei jotain hyvääkin.

Että jospa tässä on ollut vaan vähän pitkä päivä.. ?

Avoin kirje Marjo Niittyviidalle

Hyvä SuperMarjo.

Kirjoitan kirjeeni kannustavassa ja rakentavassa hengessä, joskin aion sanoa teille muutaman hyisen faktan teistä, teidän toiminnasta ja ideasta järjestää Prinsessapäivät-tapahtuma. Voi olla että menen henkilökohtaisuuksiinkin, mutta minulla on sanavapaus. Ihan kuten jokaisella suomalaisella. Persjalkainen tai ei.

Katsoin muutaman jakson kun olitte perheinesi Tuuri-ohjelmassa ja lisäksi seurasin netistä muutaman pätkän ohjelmaanne Marjo ja superlehm... eikun siis... siis Tehotytöt(?).
On hienoa, että järjestät erilaisia tapahtumia ennakkoluulottomasti ja varmalla kädellä.
Kuten saimmekin ohjelmasta seurata, että pidit lankoja käsissä ja teit parhaasi ylisuorittaen toukka kainalossa.

Mielestäni olet varoittava esimerkki. Ihan kaikille. Taannoin lehdessä selvitit, kuinka teillä liikutaan ja harrastetaan paljon, mutta osataan ottaa rennosti ja joskus herkutellaan suklaalla. Ohjelmassa et syönyt kertaakaan mitään, samaa ihmettelivät navettasi tytöt.
Lehdessä selitit tohkeissasi, kuinka sinulla on tietty kalorimäärä, jota ei saa ylittää ja harrastat urheilua useaan otteeseen päivässä.

Oletko kuullut sairaudesta nimeltä Anoreksia Nervosa?

On hyvä olla puuhakas ja energinen, mutta jos energiavaje on jatkuvaa, jossain vaiheessa se koneisto sammuu ja palaa loppuun. Olen kokenut sen itse ja seurannut vastaavia tapauksia sivusta.

Nyt sitten kaikkien muotinäytösten, hanurinvinguttamisien, peppi pitkätossujen, koirapuvussa hilluvan ukkosi ja muun tohinan keskellä olet saanut kuningasidean: Prinsessapäivä. Siis ideasi on se että pikkutytöille puetaan nätit vaatteet, heidät jaetaan kategorioihin ja jokainen saa pikku palkinnon. Ajatus sinällään on kaunis, mutta ottaen huomioon esiintymisesi televisiossa, lausuntosi kaloreista ja liikunnasta, ulkomuotosi (anteeksi vain, itsetunto- ja syömisongelmasi näkyy ja kuuluu) ja kyseenalainen julkisuus lastensuojeluilmoituksineen (aiheettomia tai ei) niin.. miettisin vielä.
Tässä vaiheessa avaisit suusi mahdollisesti itsekurista ja muusta, mitä nyt yleensä kipeä ihminen alkaa selittämään. Ei mene läpi, ainakaan täällä.

Marjo Niittyviikate, tee sitä mitä nyt olet tekemässä ja pitäydy ihan sellaisten täysi-ikäisten tyttöjen tallipomona, joohan? Maailma ei tarvitse enää yhtään enempää tyttöjen ja naisten ulkonäköpaineita, jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen.. ainakin useimmat.

Ja pari juttua vielä: et anna itsestäsi tehokasta kuvaa roikkuessasi puhelimessa joka ikisessä tilaisuudessa (Ristiäiset! Lapsesi esitys!) vaan sinusta saa varsin moukkamaisen kuvan.
Kun kuitenkin ohjelmassa näytit herkän puolesi ja selvästi haluat vain hyvää kaikille.
Painit nyt itse alitajuisesti sellaisten asioiden kanssa, että kannattaisi nyt keskittyä omiin töihin, perheeseen ja itseesi.


Syysterveisin.

Paula K.
Amatöörikirjoittaja

ÄIJÄENERGIA!

Vaikkakin erään parasta ennen-päiväyksen ohittaneen virottaren mielestä Suomessa on pohjoisen tympeimmät ja rumimmat emännät, niin kyllä täällä miehissäkin löytyy muutamia valioyksilöitä.

Ei pidä unohtaa sitä, että ei miehillekään kelpaa mikä tahansa:

 

 

Aivan ensiksi esittelyyn pääsee Forssan poikamiesyhdistyksen kunniajäsen, kaikkien aikamiespoikien ja peräkammarin Perojen kantaisä Olavi Perkiömäki. Periksiantamaton, rehellinen ja sisukas mies. Vaikkei tuon jyhkeävartisen ja bodatun karpaasin kutsuhuutoon ole tullut ensimmäistäkään vastausta, ei Olawi luovuta.

Radiossa Olavi kertoi, että naiselta vaaditaan; hyvät rinnat suhteessa kroppaan, ei silmälaseja, pitää tykätä esim. Dannysta ja 60-luvun musiikista, olla hyvin pukeutuva ja vaaleat hiukset. Olawilla olisi vastineeksi tarjota vähän huonontunut mieskunto, ulkonäkö vähän kuin riihipirulla  ja rehellisyyttä. No jo se nyt on saatana ettei kenenkään tämän maan suomettaren polvet ole notkahtanut. Itse vastaisin, mutta pidän enempi vaaleista ja hyväkuntoisista uroksista. Sitäpaitsi, deitti-ilmot ovat sitä varten että niissä valehdellaan, pikku vinkkinä, Perkiömäki.

Taisin mainita jossain vaiheessa Esko Kiesin..Ukko vähän puolileikillään vitsaili naistenlehden haastattelussa että naisen olisi oltava tietyntyyppinen, sorjasäärinen ja innokas kotirouva, jotta vastaisi siistipaitaisen skrakamiehen ihannetta. Toimittaja- eukko editoi haastattelun niin että Esko Kiesi sai Suomen Virallinen Sovinistisika-tittelin ja hiillostettiin Audin johdosta pihalle.

Hägglund se on melkoinen äijä. Mies joka ei pelkää tunnustaa läpsineensä tottelemattomia kakaroita, ja mies joka sanoo niinkuin ne asiat on. Se on muuten ihan totta, että metrin levyinen perse ei näytä hyvältä trikoissa.

Ilmeisesti Hägglundia haastatteli sama kuivakka kottarainen, joka ei sitten muuta saanut haastattelusta paperille.

Mutta, mennäänpä tähän päivään. Samaisen vuorokauden aikana on kaksi miehekästä valioyksilöä päästelleet aivopieruja julkisuuteen. Hyvät naiset ja herrat: Jone Nikula!

Jone lipsautti miehekkäästi radiossa, että pullukoilta naisilta lohkeaa helpommin.. Nojaa.. Jätetään Jone rauhaan, hän on kuitenkin sieltä reiluimmasta ja kilteimmästä päästä tässä kategoriassa. Jälkikäteen Jone varmasti joutuu selittelemään tekosiaan, eikä varmaan ensimmäistä tai viimeistä kertaa.. suorasanaiset kun joutuvat aina keltaisen lehdistön noitavainon kohteeksi. Puhuiko Jone ihan omakohtaisista kokemuksista?

Sen sijaan, varsinaisen aivopierun päästi eetteriin itseään miespuoliseksi Tuksuksi luonnehtiva Jyväskylän kansan toivo Henry Laasanen.

Ja mitä herran blogia lukee niin kyllä tässä vähemmästäkin alkaa näkemään märkiä päiväunia Frederikistä ja Tenkasesta.

Herra arvosteli tatuoituja naisia oikein olan takaa.. joko kyseessä oli tarkoituksellinen huomion hakeminen, tai sitten meillä on aidosti Suomen Virallinen Tynnyrikasvatettu Luolamies.

Laasasen mielestä tatuoitu nainen on helppo, ruma ja vammaisen näköinen. Tatuointi laskee naisen markkina-arvoa ja tekee naisesta prostituoidun näköisen.

Laskee anteeksi mitä? Pitääkös tässä nyt ihan kilohintaa alkaa itselleen laskemaan ja täyttelemään Kelan vammaistukihakemuksia?

Kävikös tässä nyt niin että herra Laasanen naputteli itselleen huonon flaksin loppuiäkseen. Henry Laasanen, tatuointeja on ollut kautta aikojen, ne eivät ole pelkästään roistojen ja vajakkien symboli. Tatuoinnit ovat kauniita koristeita iholla, jos ne on hyvin tehty, niillä on joku symboli ja mahdollisesti tarina tai historia. Puhdas, terve ja sileä iho on itsessään kaunis, sen kauneutta voi korostaa taidokkaalla kuviolla. Tervetuloa 2000-luvulle.

Pointtini tosin on se että mies ei saa kertoa mielipidettään tai arvostella, miehellä ei saa olla vaatimuksia jos ne vähänkään poikkeaa massasta. Sen sijaan, jos esimerkiksi minä/kuka tahansa naikkonen erehtyisin julkisesti lipsauttamaan että miesihanteeni olisi charmantti, liikunnallinen ja hyväkehoinen, vanhempi herrasmies, jolla on hyvä varustelu, paksu lompakko, vene, kaksi ökyautoa ja ökykämppä sekä 7-numeroinen pankkitilin saldo ja elinaikaakin maksimissaan se 10 vuotta, se olisi ihan hyväksyttävää, sillä nainenhan saa vaatia. Miehen on syytä vain tyytyä.

Jos vastaisin, että Matti Nykäsen, Olavi Perkiömäen ja Teuvo Hakkaraisen tyyppiset miehet saa vipinää pöksyihin ja sydämeni sulamaan, olisin juntti ja perverssi.

Sitäpaitsi, kyllä se oikeasti on niin että näillä omilla avuillani on tasan yhtä hyvät mahdollisuudet saada ökyrikas miljardööri käsipuoleeni kuin Tukiaisella.

 

 

Arvoisa suomalainen juhlaväki

Jokusen kerran bileitä emännöineenä, olen tehnyt havainnon asioista, jotka toistuvat lähes jokaisissa kissanristiäisissä ja muissa juhlatilaisuuksissa. Poikkeuksia ei koskaan ole.
Suomalainenhan ei osaa juhlia rennosti muutenkuin pikkujouluissa, vappuna ja Tallinkilla. Pohjoismainen rentous on vailla vertaa ja maailmankuulu. Kiitos tästä kuuluu esimerkiksi Matti Nykäselle ja Johanna Tukiaiselle.
Eikä unohdeta Tallinnan kestomatkaajia, jotka suuntaavat vähintään kerran kuussa viemään virolaisille hyvää mieltä ja nauttimaan nähtävyyksistä.
Puhumattakaan Pietariin suuntaavan bussin kulturelleista vodkajuopoista tai etelän kohteiden basaarikiertelijöistä ja hyvinsyöneistä auringonpalvojista.

Suomalainen juhlaväki kun saapuu paikalle, ei todellakaan marssita rennosti peremmälle ja etsitä istumapaikkaa. Tärkeämpää on jäädä ulko-ovien edustalle kahistelemaan ulkotakkien ja kukkakimppujen kanssa. Samaan aikaan käydään tiivistä keskustelua että kuka antaa lahjan, kuka kukat ja entäs kortti... ihme ettei fläppitaulua ole vielä kukaan tajunnut tuoda mukanaan.
Sitten havahdutaan sieltä parfyymien ja puuterin tuoksusta ihmettelemään että missäs ollaan ja minnekkäs mennään.
Sillä välin ulko-oven toisella puolella seisoo lauma mattimyöhäsiä, jotka toistavat tämän saman kaavan sisään tullessa.

Pikkujouluissa tunnelma on alkuun jäykähkö etenkin kun me olemme aika kaunaista ja tympeää porukkaa alkuillasta ja selväpäisinä.
Firmojen ja yhteisöjen juhlat ovat ihan parasta viihdettä, peittoaa moninkerroin kaikki valmiiksiräkätetyt sitcomit.
Jokaisesta porukasta löytyy juurikin nämä tyypit:

- Le freak: firman kummajainen joka istuu yksinään lähes koko illan.. saattaa olla että toimistopuolen joku puutteessa oleva hiirulainen löytyy aamulla saman peiton alta.
Yleensä herättää huomion Tenkanen-pulisongeillaan tai omaperäisellä tyylitajullaan.  Omasta mielestään on vain mystinen. Pyrkii vokottelemaan vastakkaista sukupuolta lähinnä oudoilla filosofoinneillaan ja sarkasmillaan. Saa istua rauhassa yksinään koko illan.

- Pikkupomo: haluaisi kovasti kalifiksi kalifin paikalle. Istuu koko illan seiväs perseessä johtajien pöydässä ja näyttää harmaalta. Poistuu hyvissä ajoin autolla paikalta vihaisen ja pihtaavan eukkonsa luokse. Sillä jos jäisi paikalle, hän olisi se joka saisi ekana turpaansa. Thaihieromoiden suurkuluttaja.

- Isopomo: karisma on käsin kosketeltavissa. Usein asiallisen leppoisa pukumies jolla on paljon kavereita. Ainakin parina iltana vuodessa.

- Talouspäällikkö/sihteeri/muu paperinkäsittelijä/klemmarinlaskijat: samankaltaiset piirteet kuin pikkupomolla, on usein vain naispuolinen. Alkuillan istuu samalla tavalla tympeänä ja nenä pystyssä johtoryhmän pöydässä. Ja sitä mukaa kun valkoviini lasista haihtuu alkaa uhokin olla sen mukainen. Laukoo totuuksia, yrittää iskeä isopomoa ja päätyy luultavimmin Le Freakin käsivarsille. Edellisenä vuonna taisi olla Takapihan Pavarotti.

- Assistentit ja nuoriso-jaosto: Se kaikkein helpoiten palveltava joukkio. Ottavat ilon irti auki olevasta viinapiikistä ja pitävät tosissaan hauskaa. Työpaikkaromanssit ja ns. kuormasta syöminen ei koskaan ole ongelma.

- Hyeenat: duunarilauma, jotka kiskovat ilmaista viinaa niin kauan kun piikki on auki tai drinkkilippuja riittää. Ei ole mitenkään epänormaalia, että näistä ainakin pari kannetaan hyvissä ajoin illalla taksin takapenkille. Viimeisimpinä tippuneet löytyy vessasta nukkumasta.

- Takapihan Pavarotti: joku viittä vaille eläkkeelle jäävä leppoisa ukko, joka taputtelee naisia ja haluaa jossain vaiheessa iltaa vetäistä ilmoille ikivihreitä. Vaikka äijä olisi kuin riihipiru, polvelta löytyy aina joku vonkale.

- Pellet: luultavimmin samaa seuruetta assareiden ja nuorisojaoston kanssa. Vitsailevat ja flirttailevat henkilökunnan ja toistensa kanssa.
Vielä kun on elämä edessä ja tukka takana. Tietyn promillemäärän ylittyessä niillä on pakko riisua vaatekappaleita päältään. Saunailloissa tosipelle ei mitään pyyhkeitä lanteilleen sido!

Siinäpä niitä.. jokainen ihmistyyppi löytyy jokaisesta juhlasta, katsokaapa ympärillenne.. pari kuukautta ja pikkujoulukausi on parhaimmillaan.

Alakuloisia tunnelmia

Heipä hei.

Ilmoitan tässä nyt että tunnelmat viime päivinä ja -aikoina on olleet sellaista vuoristorataa että oksat pois.

Blogini on ollut hetken hiljainen, onko sitten hyvä vai huono juttu, en tiedä..  Olen kuitenkin vielä elossa ja samoin tämä mukahauska-diibadaaba sivustoni.

Nyt vain on tullut esiin erinäisiä asioita ja olen saanut taas karvaan opetuksen ihmisyydestä ja luottamuksesta, joten hetken kasailen mieltäni ja palaan taas kusipäisempänä kuin koskaan.

Ja kyllä. Reseptiosio on tulossa :)

Sentään syksy on kaunis ja vasta edessäpäin.

Mielensäpahoittamisen viikko

Ihmiskunta on keksinyt pyörän. Ihmiskunta on keksinyt tulen. Ihminen kehitti sähkön ja tätä myöten kaikki pelit ja vehkeet hehkulampusta autoihin, lentokoneisiin, lp-levyihin, kameroihin, videoihin ja aina internetiin saakka.
Kolmen viimeisen jälkeen kaikki onkin mennyt päin persettä. On tullut puhelimet, radiot, televisiot, videonauhurit ja pelikonsolit.
Ja mitä pidemmälle tekniikka on virittynyt, sitä enemmän päin persettä ovat asiat menneet.
Tuli internetti, tuli nettiyhteisöt, tuli digikamerat, digiboksit, digitv, mp3-soittimiet, Apple, iTekoälyt ja ties mitä leluja aikuinen ihminen tarvitseekaan selvitäkseen päivästä toiseen.
On jumaliste navigaattoria autoon, on helvetti puhuvia ja interaktiivisia vauvojen leluja..
Älypuhelimia kosketusnäytöllä.. Digi!
Olet vaikka keskellä aavikkoa, voit aina täräyttää sijaintisi, kuvineen ja päivityksinesi päivinesi eetteriin. Eikä tarvitse vaivautua vaihtamaan kenenkään kanssa kuulumisia kun kaikki näkevät ne twiitistä, myspasesta ja feisbuukista.
Jokainen meistä saa helpolla 15 minuuttia julkisuudesta tänä päivänä. Vaikka sitten olemalla pitkäaikaistyötön pösilö ja lataamalla videoita youtubeen. Kenenkään ei kuulu olla toimettomana liian pitkiä aikoja.. muuten voi käydä niin että päätyy leikkaamaan itse tukkansa ja häiriköimään videokameran kanssa julkisilla paikoilla. Kuten eräs pottatukkainen pitkäaikaistyötön joka uhkasi haastaa Gigantin vartijan oikeuteen.

(Tai sitten paiskit töitä kuin perheellinen aropupu ja vapaa-aikanasi päädyt raapustelemaan joutavanpäiväistä blogiasi, jota kukaan ei edes lue..)

Meillä on siis navigaattorit, jotka ohjaavat meidät kovien polttoainekustannusten siivittämänä paikasta a paikkaan b, jotta vahingossakaan ei tarvitse lukea opasteita. Mutta kukaan, siis kukaan ei ole keksinyt imukuppia, joka pitäisi sen sönköttävän murikan adaptereineen tuulilasissa!

Meillä on kaikenmaailman kapselikeittimet aina Zinzinosta Cupsoloon.. Mutta tavalliseen suodatinkeittimeen ei edelleenkään ole löytynyt pannua, joka ei kaadettaessa tiputtelisi kahvia pitkin pöytää.

Miten toimii kosketusnäyttöpuhelin? Toimii jos toimii.. tee yksikin virheliike, se soittelee minne sattuu tai vaihtoehtoisesti et pääse vastaamaan, koska a) sormesi on liian iso b) näytössäsi on likaa c) painat liian hiljaa d) painat liian vähän e) sulla nyt on sellainen käsi..  Toimiiko liittymät edelleen mutkattomasti ja voitko aina kilauttaa minne haluat milloin haluat? No et. Puhelin kun on älykkäämpi kuin mensan jäsen, sen toimintamekanismikin yhtä yksinkertainen.

Digiaika vei meidät aivan uusiin ulottuvuuksiin. Nykyään lähes jokaisesta kodista (poislukien toisinajattelijat ja vanhoillislestadiolaiset) löytyy mystinen pikku rasia olohuoneessa. Mystinen murikka syrjäyttää pian kaikki wokkipannut hyväosaisten katoilta ja seinistä. Nykyään jopa keskiluokkainen persejalkainen talliainen voi nauttia kansainvälisistä kanavista maksamalla pikkusumman viihdepaketista ja hyväosaisille jää vain autotalli ja kaksi maasturia statussymboleiksi.
Mutta toimiiko Digi? Juu ja ei.. Digiboksi on niin älykäs, ettei edes viisain guru voi ymmärtää sen ajatuksenjuoksua.

Kun kaikkea tekniikkaa on viritetty liikaa, se ei toimikaan enää mutkattomasti.  Voiko joskus  olla niin, että me läskiperseiset, nykymaailman länsimaalaiset joudumme tekemään monet asiat aivan itse? Mitäs siihen sanotte? Hyvänen aika.. jotta näet perheenjäseniäsi, sukuasi ja ystäviäsi tai yleensä ihmisiä, joudutkin jalkautumaan paikan päälle, kun ei ole sitä veisbuukkia tai edes älypuhelin ei pelitä. Mahdollisesti autolla ajaen ja opasteita seuraten! Mites jos koko iTunes tai Spotify-tiedostosi hajoaakin atomeiksi bittiavaruuteen? Joudutkin kaivamaan pölyiset levysi kaapista, jotta voit kuunnella musiikkia.. osaatko käyttää stereoitasi? Tai mitäs jos lopulta koko maailmaa pyörittävä koneisto kaatuukin kokonaan.. mitä tapahtuu ihmiskunnalle?

Kaiken digi digin, älyn ja iHärveleiden hajotessa, huomaammekin, ettei edes yksinkertaisia, fysiikan ja matematiikan lakeihin perustuvia asioita olla vaivauduttu kehittämään toimiviksi.

Kokolailla kaikesta on tehty monimutkaista ja maalaisjärjen ulottumattomissa olevaa höpö höpöä.. kyllä tässä on taas koko viikonloppu pilalla.